Siirry sisältöön

Vieraskynä: Green Care yhdistää ihmisen ja luonnon

Luonnosta liiketoimintaa ja työhyvinvointia -hankkeessa odotetaan jo kovasti kevättä ja sen myötä hankkeen päätöstapahtumaa.

Huhtikuu on käynnistynyt hankkeessamme vilkkaasti. Ilolla ilmoitamme, että hankkeemme päätöstapahtuma järjestetään 30. toukokuuta Piikkiössä, Kavalton tilalla, upeassa luontoympäristössä. Tapahtuma kokoaa luontolähtöisestä yrittäjyydestä ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet ajankohtaisten keskusteluteemojen, luontolähtöisien aktiviteettien, verkostoitumisen ja hankkeemme tulosten äärelle.

Asiantuntijapaneeli syventyy luontolähtöisien hyvinvointipalveluiden tulevaisuuteen niin tutkimuksesta, asiakasryhmistä, palveluista kuin keskeisistä verkostoistakin keskustelemalla. Mukana Green Care -toiminnan, Luonnonvarakeskuksen, Eduskunnan eläinavusteisen työn työryhmän sekä THL:n Sosiaalisen osallisuuden koordinointihankkeen Sokran edustajat.

Myös Etelä-Suomen Green Care -yhdistyksen puheenjohtaja ja huhtikuun blogimme vieraskynätekstin kirjoittaja Niina Merivirta on kertomassa tapahtumassa alueellisen Green Care -toiminnan kuulumisista. Niina kirjoitti meille ajatuksiaan Green Caresta lasten ja nuorten kasvun tukena sekä tulevaisuudessa. Green Care on tullut Niinalle tutuksi oman hoivamaatilan, Alkumaa Oy:n, kautta. Alkumaassa hyödynnetään maatila- ja luontoympäristöä ohjatusti hyvinvoinnin tukemiseksi. Palveluita ovat muun muassa ammatillisena tukiperheenä toimiminen erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille yhteistyössä Pelastakaa Lapset Ry:n kanssa.


Niina Merivirta: kokemuksia Green Caren vaikuttavuudesta 

“Koen Green Care toiminnan ja erilaisten menetelmien rakentavan vahvaa pohjaa lasten ja nuorten tasapainoiselle kokonaisvaltaiselle kehittymiselle. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan uskomattomia onnistumistarinoita jokaisen lapsen ja nuoren kohdalla. Samalla olen saanut tukea vanhempia kasvatustehtävissä koko yhteisen kuljetun matkan ajan.

Kaikki ne muutokset, joita voidaan siirtää ammatillisesta tukiperheviikonlopusta arkeen, lähtevät paremmin tukemaan ja vahvistamaan koko perheen voimavaroja. Useimmiten vaikutus siirtyy lapsen ja nuoren kotiympäristöstä kouluun ja harrastuksiin, lähipiiriin ja lopulta yhteiskunnalliseksi vaikuttavuudeksi.

Luontolähtöisessä toiminnassa parhaimpaan lopputulokseen asiakkaiden kanssa olen päässyt luonto-, eläin- ja maatila-avusteisilla menetelmillä, vahvistamalla esimerkiksi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja. Lisäksi sosiaalisten – vuorovaikutus- ja tunnetaitojen – kehittäminen on tärkeää. Ratkaisukeskeinen- ja voimavaralähtöinen viitekehys ja sotealan koulutus ohjaajalla on erinomainen yhdistelmä kuntouttavan luontolähtöisen sosiaalityön pohjaksi.

Green Care -toiminnan vaikuttavuutta ei pystytä mittaamaan rahassa, koska sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle, kuin yksilön tasolle. Tärkeää olisikin Green Care -palvelujen lisääminen myös sosiaaliviranomaisten palveluvalikkoon. Vahva yhteistyö eri viranomaisten välillä tärkeää sekä Green Care -toiminnan tunnettuus laajasti. Laajan yhteisöllisen verkoston luominen olisi tärkeää, jotta muutoksissa onnistutaan.”

Ajatuksia tulevaisuuden Green Caresta

“Läheisyys ja kohtaamiset ovat jo nyt siirtyneet vahvasti verkkoon. Korona aikana näimme pienen pintaraapaisun, miten pahalta ihmisestä voi tuntua joutuessaan olemaan erossa toisista. Nostaisinkin luonto- ja eläinavusteisen toiminnan suurimmaksi, tärkeimmäksi ja yksinkertaisimmaksi tavoitteeksi pitää yllä luonnollista yhteyttä ihmisen, luonnon ja eläinten välillä.

Meidän tulisi onnistua rakentamaan sellaisia luontoympäristöjä, joiden käyttö olisi sujuvaa ja samalla fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia tukevaa.

Maailmassa muutoksen vauhti on nopeutunut ja kiihtyy entisestään. Tämän vuoksi onkin tärkeää olla paikka, jossa ihminen voi pysähtyä, rauhoittua, levätä ja hengittää sekä tasapainottaa kehon, mielen ja tunteet. Meidän tulisi onnistua rakentamaan sellaisia luontoympäristöjä, joiden käyttö olisi sujuvaa ja samalla fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia tukevaa. Green Care -hyvinvointipalveluiden tuottajien yhteistyöllä olisi mahdollisuus myös lähteä rakentamaan yhteistyön kautta sellaista palvelumallia, jossa oikea luontokokemus ja virtuaalinen kokemus kulkisivat käsikädessä.

Maailmassa tarvitsemme toisiamme ja osallisuutta kuulua yhteisöön. Tarvitsemme tunnetta tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi tasavertaisena yksilönä, toisen ihmisen kautta. Tässä myös eläin voi toimia terapeuttisena apuna, sillä eläin ei arvostele, vaan kohtaa ihmisen aina tasavertaisesti ja aidosti. Tarvitsemme vapautta ja vahvuutta sanoa EI digille, kun väsymme. Tarvitsemme lepopaikan, mielimaiseman, jossa purkaa sähkö- ja ylivirittyneisyys pois kehosta ja mielestä. Green Care -toiminta yhdistää ihmisen ja luonnon.

Esimerkkinä Jane Goodall on ihminen, joka on vaikuttanut suuresti ja maailmanlaajuisesti maapallon, sen ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Hän aloitti simpanssien tutkijana Tansaniassa ja on nyttemmin tunnettu kaikkialla maailmassa Roots & Shoots instituutin kautta. Instituutin tarkoitus on luoda yhteys luontoon lapsille ja nuorille, sekä innostavasti opettaa pitämään hyvää huolta maapallosta. Janen sanoin, kun pää ja sydän toimii yhdessä, voimme saavuttaa täyden potentiaalimme. Yhdessä voimme muuttaa maailmaa.”

Niina Merivirta, puheenjohtaja, Green Care Etelä-Suomi


Nähdään toukokuisessa Kavaltossa

Kuten Niina tekstissään kirjoittaa, luontolähtöinen toiminta on ajassamme myös tarpeellista vastavoimaa digitalisaatiolle ja erinomainen mahdollisuus tukea hyvinvointia niin sosiaalityön asiakaskonteksissa kuin muidenkin asiakasryhmien parissa. Asiakasryhmästä tai palvelusta riippumatta luontolähtöisen toiminnan kehittämisen kannalta alueellinen ja laajempikin yhteistyö palveluntuottajien välillä on tärkeää myös tulevaisuudessa.

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia -tapahtuma 30.5. Kavaltossa voikin yksi mahdollisuus laajentaa omaa verkostoa sekä kehittää yritystoimintaa ja luontolähtöisiä palveluita ajakohtaisen tiedon ja erilaisten toimijoiden kanssa verkostoitumisen kautta. Lämpimästi tervetuloa niin hankkeessamme mukana olleet toimijat kuin teemoista kiinnostuneet yrittäjät ja asiantuntijatkin – tapaamisiin toukokuussa!

Tapahtumasivultamme löydät lisätietoa ohjelmasta. Muista ilmoittautua pian, sillä tapahtumaan mahtuu mukaan 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

Huhtikuun terveisin,

Irina Katajisto-Korhonen, toimintaterapian lehtori, Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia -hankkeen projektipäällikkö, kuntoutuksen asiantuntija ja Green Care -osaaja, Turun ammattikorkeakoulu 

Mary-Ann Kaukinen, toimintaterapian lehtori ja koulutusvastaava, Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia -hankkeen kuntoutuksen asiantuntija ja Green Care -osaaja, Turun ammattikorkeakoulu 

Afrisa Kapella,  Luonnosta liiketoimintaa ja työhyvinvointia hankkeen asiantuntija, Fysioterapian lehtori, kuntoutus-, hyvinvointi- ja liikunta-alan asiantuntija sekä  Green Care osaaja, Turun ammattikorkeakoulu 

Telle Tuominen, matkailupalveluiden tuottamisen lehtori ja koulutusvastaava. Liiketoiminnan, palvelumuotoilun ja tuotteistamisen asiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu   

Minna Kivi, toimintaterapeuttiopiskelija, Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia -hankkeen projektiassistentti ja Green Care -osaaja, Turun ammattikorkeakoulu